Mitä tragedia on?

”Tragedia on surullista.” (väite)
”Tragediassa käy huonosti.” (väite)
”Tragedia on vanha teatterimuoto, jota ei voi enää käyttää, koska maailma ja teatteri ovat muuttuneet.” (uskoo ken haluaa)

Atreuksen suvun tarina

Atreuksen suvusta voi erottaa useita tragedioita. Oresteia kertoo suvun tarinasta osan.

1 Kuningas Tantalos syöttää poikansa Pelopsin erikoisherkkuna jumalille ja jumalat rankaisevat häntä kiduttamalla häntä manalassa.

2 Pelopsin pojanpojan (jne.) -poika Atreus syöttää suvun perinteitä luovasti soveltaen veljelleen Thyesteelle tämän omat pojat.

3 Thyestes raiskaa tyttärensä Pelopian, joka synnyttää Aigisthos-pojan.

4 Aigisthos tappaa Atreuksen kostoksi eno-veljiensä murhasta ja isänsä kulinaarisista kauhuista ja ottaa vallan.

5 Atreuksen poika Agamemnon vie vallan Aigisthokselta (ei vielä tapa tätä). Agamemnon menee naimisiin Klytaimnestran kanssa ja tappaa siinä yhteydessä tämän entisen miehen ja pariskunnan yhteisen sylilapsen.

6 Agamemnon ja Klytaimnestra saavat lapsia, mm. Ifigeneian, Elektran ja Oresteen. Agamemnon purjehtii sotaan Troijaan ja uhraa Ifigeneian jumalille saadakseen tuulta purjeisiin.

7 Klytaimnestra ottaa Agamemnonin poissaollessa vallan takaisin yhdessä Aigisthoksen kanssa. Agamemnon palaa kymmenen vuoden veritekojen jälkeen Troijasta mukanaan sotasaaliiksi ottamansa näkijä Kassandra, joka ennustaa heille molemmille pikaista kuolemaa, ja aivan oikein: Klytaimnestra tappaa Agamemnonin kostoksi Ifigeneian murhasta ja Kassandran siinä sivussa.

8 Elektra riutuu surusta isän kuoleman ja hänet hylänneen äidin vuoksi. Hänen kohtalonsa on onneton ja siitä on kirjoitettu monta tragediaa. Hän ei itse murhaa ketään, mutta auttaa murhien suunnittelussa veljeään Orestesta.

9 Apollo-jumala vaatii Orestesta kostamaan isänsä murhan. Orestes tappaa Klytaimnestran ja Aigisthoksen.

10 Vanhat kostonjumalat, raivottaret, vaativat Oresteen verta äidinmurhan tähden. Orestes on pattitilanteessa jumalten vaatimusten välissä. Athene-jumala kokoaa ihmisistä valamiehistön tuomitsemaan Oresteen ja tämä vapautetaan.

Athenen tuomio on ennakkotapaus uudelle järjestykselle, jossa kohtalo ja jumalat eivät enää johda oikeutta ja säätele ihmisten tekoja kuten tähän saakka, vaan ihmiset joutuvat itse punnitsemaan tekojensa oikeellisuuden ja tuomitsemaan itsensä ja toiset (Athene antaa itse ratkaisevan äänen Oresteen jutussa, mutta on ilmeisesti sen jälkeen vetäytynyt taka-alalle). Loppuuko tragedia tähän, vai tästäkö se vasta alkaa?

Aiskhyloosta, ORESTEIASTA, KUOROSTA JA NÄYTTELIJÖISTÄ

Aiskhylos (542 – 456 eaa.) on antiikin kuuluisimpia näytelmäkirjailijoita. Hän kirjoitti monia tragedioita, joita meille on säilynyt seitsemän. Kolme niistä muodostaa ainoan kokonaisena säilyneen antiikin tragediatrilogian, Oresteian. Aiskhyloon aikana näytelmät kantaesitettiin usein kilpailuissa, ja tragediat eräänlaisena trilogiana, kolme saman kirjoittajan näytelmää peräkkäin samana päivänä. Koska antiikin näytelmät eivät ole kovin pitkiä, tällainen trilogia sopi hyvin katsottavaksi yhtenä päivänä.

Oresteian osat ovat Agamemnon, joka kertoo hallitsijan kotiinpaluusta pitkän sodan jälkeen, Haudalla uhraajat, jossa trilogian nimihenkilö Orestes kostaa ensimmäisessä osassa murhatun hallitsijan kuoleman tekemällä lisää murhia, ja Raivottaret, jossa Oresteen pitää puolestaan vapautua murhasyytöksistä. Teosten teemat ovat toki monimutkaisempia kuin päähenkilöiden kautta hahmotettava juoni. Tregediatrilogian kirjoittaminen niin, että osat liittyvät juoneltaan kiinteästi toisiinsa, ei ollut antiikissa itsestäänselvyys, mutta Aiskhyloolle se oli ominainen sommittelutapa ja lienee miellyttänyt myös yleisöä. Kun Oresteia sai ensi-iltansa Ateenan näytelmäjuhlilla Dionysos-teatterissa 458 eaa., sitä pidettiin heti poikkeuksellisena taiteellisena saavutuksena.

Ennen Aiskhyloon tuotantoa kreikkalaisessa tragediassa oli pääosassa kuoro. Kuoron jäsenet olivat esimerkiksi jonkin kaupungin asukkaita, hallitsijan neuvonantajia tai, kuten Raivottarissa, jumalia. Kuoro kävi vuoropuhelua keskenään, sen jäsenet saattoivat olla erimielisiä ja se saattoi jakaantua osiin, mutta se oli silti joukko. Kuoron lisäksi mukana oli yksi näyttelijä. Hän saattoi esittää useita rooleja niin, että poistui näyttämöltä ja palasi uusi naamio kasvoilla, mutta kerrallaan hän esitti vain yhtä roolia, joten näyttämöllä oli kuoron lisäksi korkeintaan yksi henkilö kerrallaan. Tämä henkilö saattoi puhua yksinään tai olla tekemisissä kuoron kanssa, mutta asetelma lienee silti ollut tietyllä tapaa jähmeä (varma tästä ei voi olla, koska yhtään tällaista näytelmää tai tietoja niiden esitystavoista ei ole säilynyt). Aiskhylos muutti näytelmäperinnettä ottamalla mukaan toisen näyttelijän ja teki näin mahdolliseksi kahden yksilön väliset nopeat vuoropuhelut ja oletettavasti vaihtelevamman kokonaisuuden kuin aiemmissa näytelmissä. Muutos myös lisäsi dramatiikkaa; esimerkiksi Oresteian kohdat, joissa kotiin palaava ruhtinas kohtaa vaimonsa ja sisar kauan kadoksissa olleen veljensä, olisivat olleet mahdottomia ilman kahta näyttelijää. Vaikka muutos pienensi kuoron asemaa, Aiskhyloon näytelmät eivät perustu yksilöiden välisille suhteille vaan keskeistä on ihmisen suhde laajempaan ympäristöönsä: sukuun ja kansaan, kohtaloon, elämän mukanaan tuomiin yllätyksiin ja menetyksiin ja kenties muutoksen vaatimukseen. Tragedian olemassaolo vaatii jotain yksilöitä suurempaa. Tämän vaatimuksen täyttävät Oresteian lisäksi Aiskhyloon muutkin tragediat.

Aiskhyloksen elinaikaan sattuivat kreikkalaisten valtioiden persialaisia vastaan käymät sodat (499 – 448 eaa.) Aiskhylos osallistui useisiin taisteluihin ja kirjoitti niistä: Persialaiset (ensi-ilta 472 eaa. eli kesken persialaissotien) on ainutlaatuinen antiikin näytelmä siksi, että se ei kuvaa myyttistä menneisyyttä vaan kahdeksan vuotta aiemmin tapahtunutta lähihistoriaa; persialaiset odottavat siinä tietoa kreikkalaisia vastaan käydyn taistelun lopputuloksesta. Sekä näyttämöllä että katsomossa oli mitä todennäköisimmin ihmisiä, jotka olivat itse osallistuneet sotatoimiin, ehkä olleet rintamallakin. Myös Oresteia sijoittuu sodan jälkeiseen tilanteeseen, mutta kyseessä on puolimyyttinen Troijan sota.

Kirjoittamisen lisäksi Aiskhylos tuotti ja ohjasi näytelmänsä ja, silloin kun osallistui näytelmäjuhliin kilpailutöillään, myös lavasti ne ja oli mukana valitsemassa kuoron jäseniä. Näytelmäesitysten kulut eivät jääneet tekijöiden huoleksi, koska ne maksoi yleensä joku varakas ateenalainen. Aiskhylos asui yleensä Ateenassa, mutta vieraili Sisiliassa tyranni Hieronin hovissa, missä esitettiin myös hänen näytelmiään, Persialaiset heti ensi-iltaa seuraavana vuonna. Aiskhyloon näytelmiä esitettiin vielä hänen kuolemansa jälkeen, mutta vähitellen antiikin aikana myöhemmät kirjailijat, jotka vuorostaan muokkasivat näytelmien käytänteitä, tulivat häntä suositummiksi.

Näytelmäjuhlilla esitettiin joka päivän päätteeksi tragedioiden jälkeen loppukevennys, koominen satyyrinäytelmä, jonka oli kirjoittanut sama henkilö kuin tragediatkin. Se sisälsi todennäköisesti musiikkia ja tanssia ja saattoi joko liittyä löyhästi tragedioiden teemoihin tai olla niistä itsenäinen tarina. Oresteian lopussa esitettyä satyyrinäytelmää ei ole säilynyt eikä mitään muutakaan kokonaista Aiskhyloon satyyrinäytelmää. Omana aikanaan häntä kuitenkin pidettiin arvostetuista tragedioista huolimatta nimenomaan satyyrinäytelmien taitajana, parhaana tiedossa olevana kirjoittajana sillä alalla.