Valitettavasti Kärhi, osa 1: Kohtaaminen- esityksen ensi-ilta la 6.5. klo 19 on peruttu sairastapauksen vuoksi. Peruttuun esitykseen ostetut liput käyvät automaattisesti uuteen ensi-iltaan pe 12.5. klo 19. Jos uusi päivämäärä ei sovi, liput voi vaihtaa toiselle esityspäivälle sähköpostitse, petteri.aartolahti@nullteatteritelakka.fi
—
Kärhi – esitystrilogia kasvin, ihmisen ja runon mahdollisuuksista.
”Säpsähtäen
Reetta Pekkanen
pimeässä huoneessa köynnöstävien
keskuuteen syttyy katse”
Kuinka kasvit ja ihmiset voivat toimia yhdessä taiteellisesti? Millaista näyttämötaidetta syntyy, kun esiintyvä ihminen kietoutuu liikkeen ja runon myötä osaksi kasvien arvoituksellista todellisuutta? Kasvien lisäksi lähtökohtana on Reetta Pekkasen runoteos Kärhi (2019). Pekkanen on palkittu nykyrunoilija, jonka teos käsittelee oivallisesti ihmisen muistin ja tunne-elämän kytkeytyneisyyttä laajempaan luonnon horisonttiin. Kaiken ytimessä on yhteyksien ymmärtäminen ja luominen, kietoutuneisuus muutoksen avaimena.
Trilogian ensimmäinen osa ’Kohtaaminen’ valmistuu Teatteri Telakan näyttämölle. Esitys pyrkii ennakkoluulottoman kokeilun ja toiselle kokemusmaailmalle avautumisen kautta löytämään uusia tapoja tarkastella muita eläviä olentoja. Luvassa on arvoituksellinen, kaunis ja vilpitön yritys hahmottaa ihmisen suhdetta toisiin olentoihin sekä ympäröivään todellisuuteen. Kontaktia haetaan liikkeen, sirkustaiteen, esineimprovisaation ja kasvien äärelle pysähtymisen keinoin, lavalla kuullaan myös runoja Kärhi-teoksesta.
Tilainstallaationa toteutettava toinen osa ’Liikkellelähtö’ palaa uudelleen ensimmäisessä osassa muodostuneen kohtaamistilanteen äärelle ja syventää sitä. Kesäkuun alussa avautuvaan purkutaidetalo Pinni47:ään rakentuva urbaani kasvihuone tai kasvun tila kutsuu rauhoittumaan ja hiljentymään vehreyden keskelle. Liput ja lisätiedot www.pinni47.fi.
Esitystrilogian kolmas osa ’Juurtuminen’ toteutetaan vuoden 2024 aikana.
Kärhi, osa 1: Kohtaaminen Teatteri Telakalla 6.5.–20.5. välisenä aikana. Liput kaikkiin esityksiin myynnissä Tiketissä.
Kärhi, osa 2: Liikkeellelähtö Purkutaidetalo Pinni47:ssä 7.6.–30.7. Liput ja lisätiedot www.pinni47.fi.
”Avaruudesta ei niin vain lähdetäkään minnekään pois.”
Reetta Pekkanen
Työryhmä
Nadja Räikkä
Tommi Silvennoinen
Vilhelmiina Sinervo
Esityksen lippujen oston yhteydessä on mahdollisuus tehdä lahjoitus Luonnonperintösäätiölle.
Luonnonperintösäätiö suojelee suomalaista luontoa, ensisijaisesti uhanalaista metsää. Säätiö hankkii lahjoitusvaroin luonnonalueita ja takaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän rauhoituksen.
Vanhat metsät ovat elintärkeitä turvapaikkoja lukuisille lajeille ja korvaamattoman arvokkaita hiilivarastoja. Vanhojen, luonnontilaisten metsien suojeleminen on avainasemassa kiihtyvän lajikadon pysäyttämisessä. Ikimetsien suojelu on myös tärkeä ilmastoteko.
Luonnonperintösäätiö tarjoaa ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun. Lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen. Keräyslupa RA/2020/921.

Sini Saarenpää: PIMEÄ LUONTO
Kärhi-esitystrilogian oheisnäyttely
Telakan galleria toukokuu 2023
Sini Saarenpää on turkulainen kuvataiteilija, jonka maalaus Reetta Pekkasen runoteoksen kannessa alun perin herätti Kärhi -esityksen työryhmän mielenkiinnon. Toukokuun ajan Telakan galleriassa on esillä Saarenpään teoksia, jotka ovat inspiroineet työryhmää ja jotka omalla tavallaan jatkavat esityksen maailmaa.
Teokset ovat valmistuneet vuosina 2016–2019 ja ne on toteutettu enimmäkseen maalauksen ja piirustuksen tekniikoin. Suurin osa teoksista on myynnissä, lisätietoja saa tekijältä.
sini.o.saarenpaa@nullgmail.com
050 303 1485 / Sini Saarenpää
https://sinisaarenpaa.blogspot.com/

Ei tulevia esityksiä