Sunnuntai ensi-illassa pe 31.8.2018

Tällä viikolla sunnuntai tulee tavallista aiemmin

Teatteri Telakan syyskauden pääohjelmiston uusi teos on Ari Nummisen ja Linda Wallgrenin Sunnuntai. Kahden teatterin yhteistyönä valmistuva esitys saa ensi-iltansa tulevana perjantaina 31.8.2018 klo 19.00 Tampereella Teatteri Telakalla. Esityksen toinen ensi-ilta on 25.10.2018 Lahdessa Teatteri Vanhassa Jukossa. Esityksiä on kummassakin teatterissa kahdeksan, yhteensä 16.

Musiikkia, tanssia ja laulua yhdistelevä Sunnuntai jatkaa siitä, mihin Teatteri Telakan ja Teatteri Vanhan Jukon edellinen yhteisproduktio, virolaisen Rakvere-teatterin kanssa toteutettu Petroskoi jäi. Se on toisiinsa sulautuvista, kauniista kuvista ja muodonmuutoksista koostuva esitys, jossa ihmetellen kurotetaan kohti suuria kysymyksiä elämästä, maailmankaikkeudesta ja ihmisen suhteesta luontoon. Sunnuntai kaipaa, uskoo, toivoo ja rakastaa ihmetellen mutta vimmalla. Laulaen ja tanssien se yrittää ymmärtää ihmisen ja maailman sekä löytää jatkuvan juhlan, iäisen sunnuntain.

Sunnuntain ohjauksesta ja koreografiasta vastaa Ari Numminen, joka on aiemmin ohjannut Teatteri Telakalle esitykset Kama Sutra ja etydejä olemisesta (2009) sekä Petroskoi (2013). Hän jakaa vastuun esityksen taiteellisesta toteutuksesta Teatteri Vanhan Jukon taiteellisen johtajan Linda Wallgrenin kanssa, joka vierailee ensi kertaa Telakalla. Hänen käsialaansa ovat Sunnuntain esitysdramaturgia sekä puhuttu teksti.

Taiteellisesta suunnittelusta vastaavat Tuomas Luukkonen (musiikki), Simo Saukkola (valosuunnittelu), Tiina Helin (pukusuunnittelu ja visualisointi) sekä Hannu Hauta-aho (äänet). Näyttämöllä nähdään Teatteri Telakan ensemblesta Tuomas Luukkonen, Kaisa Sarkkinen sekä Laura Hänninen ja Teatteri Vanhasta Jukosta Minja Koski, Maria Nissi, Jussi-Pekka Parviainen sekä Ilona Pukkila.

Sunnuntain ensi-ilta on pe 31.8. Teatteri Telakalla. Muut Tampereen esitykset ovat aikavälillä 2.9. – 23.9.2018 ja niihin saa lippuja Tiketistä. Liput Lahden esityksiin 25.10. – 30.11. Lippu.fi.