”Takana on todella pitkä viikko. Toiveissa on saada nukkua pitkään tai ainakin rauhassa ja herätä lintujen lauluun. Trooppinen helle hellii kuin kuuma peitto ja kukat kasvavat komeampina kuin koskaan. Seuraava jääkausi kuitenkin odottelee jo jossain pyöreän pallon kulman takana.”
Teatteri Telakka ja Teatteri Vanha Juko treenaavat tulevaa yhteistuotantoaan Sunnuntaita Telakalla perjantaina 17.8.2018 klo 12:00. Käynti avoimeen harjoitukseen tapahtuu hetkeä ennen alkamisajankohtaa Kulttuuritalo Telakan (Tullikamarin aukio 3, 33100 Tampere) toisen kerroksen kautta. Lämpimästi tervetuloa!
Musiikkia, teatteria, liikettä ja ääntä yhdistelevä Sunnuntai jatkaa siitä, mihin Telakan ja lahtelaisen Vanhan Jukon edellinen yhteisproduktio, virolaisen Rakvere-teatterin kanssa toteutettu ja valtionpalkinnon saanut Petroskoi jäi. Avoimessa harjoituksessa ovat paikalla ohjaaja-koreografi Ari Numminen ja esityksen dramaturgi, lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon taiteellinen johtaja Linda Wallgren sekä muut työryhmän jäsenet.
”Sunnuntai on pysähtymisen ja ”pyhän” päivä”, kuvailee Wallgren. ”Monissa uskonnoissa se on levon ja hiljentymisen päivä, monelle nykyajan freelancerille viikon kiihkein työpäivä. Se on myös juhlapäivä ja päivä, jolloin aika on hieman hitaampaa kuin yleensä. Ihmiset kulkevat vähän hitaammin ja ilma tuntuu erilaiselta. Sunnuntaihin liittyy myös aina tietty melankolia, luopuminen, sunday blues – jonkin loppuminen ja jonkin alkaminen. Siksi Sunnuntai on hyvä otsikko, jonka alla ihmetellä ihmistä ja maailmaa. Minkä äärelle täytyisi pysähtyä? Onko mahdollista elää ikuista sunnuntaita?”
Sunnuntai saa kantaesityksensä Teatteri Telakalla perjantaina 31.8.2018 ja sitä esitetään syyskuun aikana Tampereella yhteensä kahdeksan kertaa. Lokakuusssa esitys siirtyy Lahteen Teatteri Vanhaan Jukoon.
Sunnuntai on kauniiden kuvien kokonaistaideteos, joka kaipaa, uskoo, toivoo ja rakastaa ihmetellen mutta vimmalla. Laulaen ja tanssien se yrittää ymmärtää ihmisen ja maailman sekä löytää jatkuvan juhlan, iäisen sunnuntain. Esitys saa ensi-iltansa 31.8.2018 Teatteri Telakalla ja myöhemmin 25.10. Lahdessa Teatteri Vanhassa Jukossa.
Ensi-ilta perjantaina 31.8.2018 klo 19:00. Muut esitykset Teatteri Telakalla su 2.9. klo 14, ke 5.9. klo 19, to 6.9. klo 19, ti 11.9. klo 19, ke 12.9. klo 19, la 22.9. klo 19 ja su 23.9. klo 14. Liput Tampereen esityksiin Tiketistä ja Lahteen Lippu.fi.