Teatteri Telakalla nähdään syyskaudella 2017 neljä vierailua, jotka ovat tarinoita inhimillisyydestä sekä ihmisen suhteesta itseensä ja ympäristöönsä.
Syksyn ensimmäinen vierailu on porilaisen Rakastajat-teatterin Karkotetut (18. – 19.9.2017), joka sulkeltaa karkotuspäätöksen saaneiden ihmisten maailmaan. Karkotettujen tarinoissa maahanmuuttovirasto näyttäytyy absurdina ja mielivaltaisena ihmisten siirtelykoneistona. Karkotetuissa on dokumentaristinen ote ja sen on käsikirjoittanut ja ohjannut Elina Izarra. Esitys nähtiin myös viime elokuussa Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa.
Loka-marraskuun taitteessa Tampereella vierailee Kuriton Companyn Algernon (31.10 – 1.11.2017), joka on tarina koe-eläinhiiri Algernonista ja vaikeasti oppimishäiriöisestä Charliesta. Heille molemmille suoritetaan kokeellinen geeniterapeuttinen aivoleikkaus, joka muuttaa heidän aivotoimintaansa dramaattisesti. Näin alkaa tutkimusmatka Charlien mielen labyrintteihin, kun hänestä alkaa kehittyä ihmiskunnan älykkäin olento. Algernon on puheenvuoro ihmisen suhteesta eläimiin, itseensä ja koko planeettaan. Se kuvaa inhimillisen sivilisaation äärimmäistä hybristä, ympäristöstä irti leikkautumista ja samaan aikaan pohjatonta yhteydenkaipuuta. Esityksen ohjauksesta vastaa Eero-Tapio Vuori ja näyttämöllä nähdään Terhi Suorlahti.
Marraskuun vierailu on Grus Grus Teatterin 10-vuotisjuhlaesitys 10% Suomen historiaa (9.11.2017), joka silmäilee itsenäisen Suomen ja erään itsenäisen teatterin edesottamuksia lisääntyvän hämmennyksen vuosina 2007 – 2017. Esityksen ohjauksesta vastaa Ville Kurki, ja näyttämöllä nähdään Grus Grus Teatterin vakioesiintyjiä ja muuta mukana toiminutta väkeä. Esitys nähdään Telakalla vain kerran, torstaina 9.11.2017. Grus Grus Teatterin ensimmäinen ensi-ilta nähtiin kymmenen vuotta sitten Teatteri Telakalla. Se oli näyttelijä Ville Majamaan ja ohjaaja Ville Kurjen yhteistyö Hugo Simbergin siivet. Näytelmän myötä syntyi vapaa nomaditeatteri, joka on sittemmin tuottanut esityksiä Tampereelle, Turkuun ja Helsinkiin eikä edelleenkään aio asettua aloilleen.
Kauden viimeinen vierailu on Kädettömät (9.12. – 13.12.2017), näyttelijä Anna Lipposen käsikirjoittama musta komedia kahden kulttuurin kohtaamisesta, kuolemasta ja elämän suurista intohimoista. Siinä eletään vuosia 1987 – 1991. Virossa on käynnissä Laulava vallankumous, Neuvostoliitto on romahtamassa ja uudenlainen elämä lähempänä kuin koskaan. Samaan aikaan Suomessa omituiset oireet vievät 27-vuotiaan Elsen lääkäriin ja hänellä todetaan ALS-sairaus. Tästä alkaa virolaisen isän ja suomalaisen tyttären kohtaaminen, josta ei puutu komiikkaa, draamaa eikä musiikkiakaan. Kädettömät on Jalostamo-kollektiivin ja tallinnalaisen Eesti Draamateaterin yhteistyö, jonka on ohjannut Teatteri Telakan perustajajäsen Tanjalotta Räikkä.