Suomen Kulttuurirahaston Olavi Veistäjän rahaston palkinto on myönnetty tänä vuonna teatterimuusikko Eeva Kontulle ja tamperelaiselle Teatteri Telakalle, molemmille 9 000 euroa.
Palkinto jaetaan valtakunnallisesti merkittävästä tuoreesta, ajankohtaisesta teatteriteosta. Palkinnot luovutettiin järjestyksessään 49. Tampereen Teatterikesän avajaisissa tiistaina 8.8.2017.
Aamulehden pitkäaikaisen teatteritoimittajan ja kriitikon Olavi Veistäjän (1908 – 1988) rahaston palkintolautakunnan palkintoperusteluissa todetaan, että ”niukat rahalliset resurssit eivät ole koskaan lamaannuttaneet Telakan taiteellista määrätietoisuutta ja kunnianhimoa. Se ei missään vaiheessa ole tinkinyt taiteen laadusta, vaan on toteuttanut kunnianhimoista ohjelmistoa paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin.”
Perusteluissa todetaan myös, että Teatteri Telakka on ottanut vastaan vierailuja toimien samalla monien vapaiden ryhmien tamperelaisena turvapaikkana.
Palkintolautakunta painottaa Telakan näkyvyyttä Suomen lähialueilla sanoen, että ”Telakka on ollut myös kansainvälisesti liikkuva, sen esityksiä on nähty ulkomaisilla festivaaleilla, ja se on tehnyt yhteistuotantoja, viime vuosina pääasiassa Virossa ja Venäjällä.”
”Hieno esimerkki yhteisöllisestä kestävyydestä ja sitoutumisesta.”
Teatteri Telakan taiteellisen toiminnan lähtökohtia ovat tekemisen vapaus ja toteuttamisen luovuus. Jokainen produktio on johdattelematon, itsenäinen ja saa tilan omalle äänelleen taiteilijoidensa kautta. Teatteri Telakka haluaa tehdä esityksiä aiheista, joista ei voi olla puhumatta.
”Teatteri Telakka on hieno esimerkki yhteisöllisestä kestävyydestä ja sitoutumisesta. Taiteellisesti kunnianhimoiset tuotannot ja laaja-alainen yhteistyö edellyttävät myös organisaatiolta ja prosesseilta laatua” todetaan Suomen Kulttuurirahaston sivuilla palkintoa koskevassa tiedotteessa.
Teatteri Telakka on vuonna 1996 perustettu, valtion rahoituslain ulkopuolella toimiva ammattiteatteri Tampereella. Viimeisin teos on Juha Hurmeen Hullu, joka nähdään tällä viikolla Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa ja edelleen syyskaudella 2017.
Seuraava pääohjelmiston teos on suomalais-ukrainalais-venäläinen Rajavirhe, joka saa ensi-iltansa tiistaina 10.10.2017 ja kuuluu Suomi 100 -ohjelmaan. Syksyn vierailuesitykset ovat Rakastajat-teatterin Karkotetut (18. – 19.9.2017), Kuriton Companyn Algernon (31.10. – 1.11.2017), Grus Grus Teatterin 10% Suomen historiaa (9.11.2017) ja Jalostamo-kollektiivin Kädettömät (9. – 13.12.2017).
Kuvassa Teatteri Telakan Rajavirhe -dokumenttiteatterinäytelmän harjoitukset Teatr.doc -ryhmän tiloissa Moskovassa huhtikuussa 2017. Kuva: Perttu Sinervo