Hullun kaikki syksyn esitykset julkaistu myyntiin

Teatteri Telakalla suuren suosion saanut Hullu jatkaa ohjelmistossa syksyllä. Loput syksyn esitysajat on julkaistu myyntiin tänään. Esitysajat on listattu esityksen tapahtumasivulla.

Juha Hurmeen käsikirjoittama ja ohjaama Hullu on tarina siitä, kun järki lähtee kävelylle ja palaa kuukauden kuluttua takaisin. Siinä kuvataan useiden vaiheiden kautta etenevä matka, joka päättyy hullujenhuoneelle. Suljetulla osastolla oma paikka pitää harjoitella ottamaan uudelleen. Siellä ihmiset ovat yhteiskunnan alimmaisella alustalla, ja silti se osoittautuu mahdolliseksi maailmaksi.

Hullussa näyttelevät Antti Laukkarinen, Antti Mankonen ja Kaisa Sarkkinen. Valo- ja äänisuunnittelusta sekä musiikista vastaa Hannu Hauta-aho, ja pukusuunnittelusta Henna Mustamo. Esitykseen sisältyvän laulun on säveltänyt Arto Piispanen.

Hullu perustuu Hurmeen samannimiseen romaaniin ja se sai ensi-iltansa Teatteri Telakalla 8.12.2016, jonka jälkeen sitä on esitetty jatkuvasti loppuunmyydyille katsomoille. Esityksiä on lisätty ensi-illan jälkeen kahdesti.

Esitys vierailee nyt keväällä Teatteri Jurkassa Helsingissä yhteensä 24 esityskerralla. Lippuja syyskauden esityksiin Teatteri Telakalla voi ostaa Tiketistä.