Suuren kysynnän vuoksi Hullun syksyn esitykset on julkaistu myyntiin

Hullu jatkaa ohjelmistossa myös syksyllä 2017. Hullu on tarina siitä, kun järki lähtee kävelylle ja palaa kuukauden kuluttua takaisin. Siinä kuvataan useiden vaiheiden kautta etenevä matka, joka päättyy hullujenhuoneelle.

Suljetulla osastolla oma paikka pitää harjoitella ottamaan uudelleen. Se on kaunistelematon ympäristö, jossa ihmiset ovat yhteiskunnan alimmaisella alustalla ja silti se osoittautuu mahdolliseksi maailmaksi.

Juha Hurmeen käsikirjoittama ja ohjaama perustuu hänen samannimiseen romaaniinsa, joka julkaistiin 2012.

Näyttämöversion ensi-ilta Teatteri Telakalla oli 8.12.2016. Lippujen suuren kysynnän vuoksi syksyn esitykset julkaistu myyntiin nyt. Kevätkauden 2017 esitykset ovat tällä hetkellä loppuunvarattu, mutta kaikkiin esityksiin voi ja kannattaa aina kysyä peruutuspaikkoja ovimyynnistä.

Hullu nähdään syyskaudella aikavälillä 2. – 22.9.2017 yhteensä kuusi kertaa. Lippuja voi ostaa tästä hetkestä alkaen Tiketistä.

Hullu nähdään myöhemmin keväällä myös Teatteri Jurkassa yhteensä 24 esityskerralla.