Kirjailija, käsikirjoittaja ja ohjaaja Juha Hurme on (s. 29.6.1959, Paimio) oli Teatteri Telakan taiteellinen johtaja vuosina 2000 – 2005. Hullu on hänen 13. ohjauksensa Teatteri Telakalle ja perustuu häneen omaan proosateokseensa.
Juha Hurme aloitti uransa 1980-luvun lopulla. Hän on Yövieraat -teatterin (1988 – 2001) ja Nälkäteatterin (1998- ) perustajajäsen ja toimi Ylioppilasteatterin taiteellisena vastaavana vuosina 1994 – 1997. Hän on ohjannut eri puolille Suomea, ja hänen työhistoriaansa kuuluu noin kaksisataa teatteriesitystä sekä runsaasti näytelmäkäsikirjoituksia.
Hurmeen viimeisimpiä töitä ovat olleet valtakunnallisesti tunnettu Suomalaisten puolustus –trilogia ja sen esitykset Suomalaisten puolustus (Rakastajat-teatteri, 2013), Europaeus (Kansallisteatteri, 2014) ja Maailmankaikkeus (Teatteri Telakka, 2014), sekä Muuttomiehet (KOM-teatteri, 2015) ja Töppöhörö (Kansallisteatteri, 2016).
Teatteri Telakalla ensi-iltansa saanut Maailmankaikkeus oli Tampereella arvostelu- ja yleisömenestys, ja se on vieraillut Kansallisteatterissa, Kajaanin Runoviikoilla ja Espoon kaupunginteatterissa.
Juha Hurmeen proosateoksia ovat hänen esikoisromaaninsa Volvo Amazon (Helsinki: Otava, 2007), Puupää (Helsinki: Teos, 2009), Hullu (Helsinki: Teos, 2012) ja Nyljetyt ajatukset (Helsinki: Teos, 2014), joka oli vuonna 2015 Runeberg-palkintoehdokkaana ja sai Jarkko Laine -palkinnon.
Hurme on saanut Taiteen valtionpalkinnon vuonna 2008. Keväällä 2014 hänelle myönnettiin Eino Kalima -palkinto esityksestä Europaeus, joka jaetaan joka kolmas vuosi ja se myönnetään ”Suomen Kansallisteatterissa suoritetusta ohjaustyöstä, jonka tuloksena on taiteellisesti ja eettisesti täysipainoista teatteria.”
Hurme ohjaa aktiivisesti harrastaja- ja ammattilaisryhmille ympäri Suomea ja kirjoittaa kolumneja Yleisradiolle. Hän on ollut pitkään isännöimässä Yövieraat -teatterin ja Nälkäteatterin kanssa teatteriesityksiä Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikoilla ja Hailuoto Teatterifestivaaleilla. Hänen viimeisimpiä valtauksiaan on ollut Operaatio Paulaharju Lapissa, vaellusteatteriesitys jossa yleisö vaeltaa kymmeniä kilometrejä esityksen löytääkseen.