Vuonna 2016 Teatteri Telakka juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan kolmella pääohjelmiston esityksellä, kahdella independent-tuotannolla ja lukuisilla vierailuesityksillä.
Vuonna 2013 Teatteri Telakka sai näyttämötaiteen valtionpalkinnon taiteellisten ansioiden perusteella kansainvälisen yhteistuotannon esityksistä Köök, Kullervo ja Petroskoi. Vuonna 2016 Teatteri Telakka palkittiin Vuoden Teatteri -palkinnolla kaikkien Suomen teattereiden joukosta paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten saavutustensa ansiosta.
Hyvä katsoja: Tervetuloa Teatteri Telakan syyskauteen 2016!
Kaikki juhlavuoden pääohjelmiston esitykset nähdään syyskaudella Teatteri Telakalla. Keväällä ensi-iltansa saanut 20-vuotisjuhlanäytelmä Digihattupeli jatkaa ohjelmistossa. Pelottavan ajankohtainen teos asettaa pakolaiskysymyksen osaksi jokaisen ihmisen älypuhelin-arkea.
Antti Mikkolan uusi kotimainen kantaesitys Ei voi auttaa, sori toteutetaan yhteistuotantona Tampereen Työväen Teatterin kanssa. Se kertoo aikamme parisuhteista, ja esittää kysymyksen olisiko sittenkin voinut valita jotain toisin? Näytelmästä on luvassa kaksi ensi-iltaa, toinen Kellariteatterissa ja toinen Telakalla. Ei voi auttaa, sori poikkeaa Telakalla TTT:n versiosta ja se tarjoaa toisenlaisen näkökulman ja loppuratkaisun. Toivomme, että yleisö kiinnostuu ja haluaa nähdä molemmat esitykset. Syksyn toinen ensi-ilta on Juha Hurmeen käsikirjoittama ja ohjaama Hullu. Esitys perustuu Hurmeen samannimiseen romaaniin, joka julkaistiin 2012.
Ohjelmistossa on syyskaudella myös kaksi teatterimme jäsenistön independent-tuotantoa ja yksi vierailuesitys. Antti Haikkalan ohjaama Lentävä suomalainen: Toinen meistä on Paavo Nurmi pohtii 1930-luvun ajankuvaa etsien yhtymäkohtia tämän päivän Eurooppaan. Sirke Lääkkölän Sinä ja minä Moskovan valoissa johdattaa musiikin ja runouden keinoin venäläisen ja suomalaisen kulttuurin yhteisiin sisältöihin. Syksyn ainoa vierailuesitys on Teatteri Takomon yleisömenestys Läski.
Tavalla tai toisella viime vuosien esityksemme ovat sivunneet rajallisuuden teemaa, ja niin tekee myös juhlavuoden ohjelmisto. Köök-Kullervo-Petroskoi -yhteistuotannon teema oli raja. Digihattupelissä pelataan pakolaisilla maiden rajoilla, Ei voi auttaa, sori vie katsojansa parisuhteiden rajoille ja Hullu johdattaa mielemme rajoille.
Rajalla on ollut myös teatterimme rahoitus koko 20-vuotisen historiamme ajan. Tuotannossamme työskentelee yksi kokopäiväinen henkilö tehden kaikki hallintoon, tuotantoon, ja viestintään liittyvät työt. Tekniikasta vastaa yksi henkilö 75 prosentin työajalla tehden esitysten teknisen tuotannon niin kotona kuin kiertueilla. Taiteilijat ja muu henkilökunta työskentelevät produktiokohtaisesti.
Riittämättömän rahoituksen vuoksi suomalaisen vapaan teatterikentän*teattereissa tehdään yli 60 prosenttia ilmaista työtä, niin myös meillä.
Olemme aikanaan lähteneet yhteistuotantojen tielle uteliaisuudesta ja halustamme saavuttaa taiteellisesti uusia sisältöjä. On merkillistä, että rahoittajat ja erityisesti valtio, kehottivat teattereita voimakkaasti yhteistuotantoihin taloudellisista syistä, mutta tukea valtiolta ei yhteistuotantoihin tai niiden siirtokustannuksiin tule. Tästä syystä esitykset eivät Suomessa kierrä. Olemme pysyneet yhteistuotantojen tiellä, vaikka olemme saaneet kokea kuinka kalliiksi ne tulevat.
Teemme ainutlaatuista ja muista poikkeavaa teatteria: paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Uutta luovaa ammattiteatteria, joka on lyhyen ajan sisällä huomioitu jo kahdesti valtakunnallisilla palkinnoilla. Työtämme käytetään seminaareissa esimerkkinä kansainvälisistä yhteistuotannoista. Yleisömäärämme kasvaa jatkuvasti: alkuvuonna 2016 lähes kaikki esityksemme olivat täynnä.
Tuomme katsojia Tampereelle ja edustamme Tampereen kaupunkia, niin Suomessa kuin ulkomailla. Silti meillä on pienin Tampereen kaupungin taide- ja kulttuurilaitosten kumppanuusavustus. Olisiko jo aika, että Tampereen kaupunki tukisi meitä paremmin ja tunnustautuisi teatterikaupungiksi? Olisiko jo sen aika, että Teatteri Telakka ei olisi enää rajalla – oman kotikaupunkinsa sisällä?
…jotta teatterimme hieno työ voisi jatkua vielä seuraavatkin 20 vuotta!
Teatteri Telakka ry:n hallitus
__________________
* Valtion rahoituslain ulkopuolinen teatterikenttä eli ”lainsuojaton” teatterikenttä
Kuva esityksestä Digihattupeli. Kuvassa Kaisa Sarkkinen ja Lasse Poser. Kuva: Henry Griin