Miestä ahdistaa ja pakoon ei pääse

Syksyn 2016 pääohjelmiston ensimmäinen teos on Ei voi auttaa, sori – Teatteri Telakan ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto. Se kertoo kahdesta pariskunnasta ja muuttumisen vaikeudesta.

Näytelmän toinen pariskunta, Tuomas ja Meri, on ajautunut avioliitossaan umpikujaan ja miestä ahdistaa. Esityksen kirjoittavan ja ohjaavan Antti Mikkolan mukaan henkilöt kokevat kauhua muutoksesta ja etsivät syyllisiä omaan kohtaloonsa.

– Luovuuden puute jyllää ja se on saanut ihmiset tarrautumaan omaisuuteensa. Tunteista jaetaan pääosin riitaa ja raivoa. Niitä kerätään ja niitä säilötään, Mikkola tiivistää.

Tuomas ja Meri ovat tilanteessa, jossa ainoastaan lapset ja yhteinen omaisuus tuntuvat pitävän heitä yhdessä. Omista tunteista puhumista väistetään.

– On mielenkiintoista, kuinka paljon ihmiset ovat mieluummin valmiita kärsimään kuin muuttamaan elämäänsä, Mikkola sanoo.

Tuomaksen taiteilijaveljen Anteron ura taas on nousukiidossa hänen suositun, naisten takapuolia kuvaavan maalaustaiteensa johdosta. Elämä pysähtyy kuin seinään Anteron löytäessä vaimonsa Annukan tajuttomana vessan lattialta.

Tapahtuman seurauksena henkilöt ajautuvat käännekohtaan. Sairaalasta tulee kohtauspaikka, jossa veljesten elämät päätyvät uuteen tarkasteluun.

Muutoksen metaforaksi nousee kuolema, koska kaikki tietävät mitä Anteron vaimolle Annukalle tulee tapahtumaan.

– Kuinka pitkään varmaa asiaa voidaan pitkittää tunnetasolla, ja myös konkreettisesti, ennen kuin ihminen on valmis muutokselle ja kuolemalle, Mikkola kysyy.

Ei voi auttaa, sori ratkeaa eri tavalla eri teattereissa. Katsoja pääsee näin kurkistamaan näytelmän henkilöiden vaihtoehtoisiin kohtaloihin. Tampereen Työväen Teatterissa nähtävässä esityksessä henkilöt päättävät jatkaa elämäänsä ilman muutoksia, kun Telakan esityksessä ihmiskohtalot muuttuvat.

– Versio, missä henkilöt päättävät jatkaa elämäänsä ilman muutoksia, tuntuu ahdistavan tunnistettavalta ja toinen taas epätodellisen armeliaalta, Mikkola kertoo.

Näytelmässä on läsnä vahva miesnäkökulma, jossa miesten elämänmukavuuden määrittelee puolison elämänmukavuus. Syy tilanteeseen ei ole kuitenkaan naisissa vaan miehissä itsessään.

– Miesten suostuminen, jopa alistuminen, on suurin syy heidän onnettomiin parisuhteisiinsa. Sisimmissään he pelkäävät hylätyksi tulemista. Mitä tämä kertoo tämän päivän miesten omanarvontunnosta, Mikkola kysyy.

Ei voi auttaa, sori saa ensi-iltansa ensin Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 19.10.2016 ja Teatteri Telakalla 2.11.2016.

 

Antti Mikkola on 37-vuotias tamperelainen näyttelijä, freelance-teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi vuonna 2002 ja on yksi tamperelaisen Teatteri Siperian perustajäsenistä. Mikkola palkittiin Olavi Veistäjä -palkinnolla Tampereen Teatterikesässä vuonna 2015.

Mikkola on aikaisemmin kirjoittanut näytelmät Devising Hitler, Kuningas näyttämöllä ja Teatteri Telakalle Kuningatarleikit, joka saavutti suuren suosion ja vieraili vuonna 2012 Mexico Cityn Dramafest -teatterifestivaaleilla, vuonna 2013 Hämeenlinnan ja Seinäjoen kaupunginteattereissa sekä Stage -festivaaleilla Helsingissä,  ja vuonna 2014  Midwinter Night´s Dream -festivaaleilla Tallinnassa.

Antti Mikkolan kuva: Jukka Kontkanen