Sota ja rauha Lainsuojattomilla

Tuomo Rämön dramatisoima ja ohjaama esitys nähdään viikonloppuna Porissa kahdesti

Teatteri Telakan viime kevään ohjelmiston pääteos Sota ja rauha nähdään viikonloppuna Porissa Lainsuojattomat -teatterifestivaaleilla. Sota ja rauha esitetään festivaaliohjelmistossa kahdesti 4. – 5.9.2015.

Esityksen on dramatisoinut ja ohjannut Tuomo Rämö. Se perustuu Leo Tolstoin samannimiseen romaaniin ja muutamiin muihin teoksiin. Sota ja rauha kertoo elämästä Napoleonin Venäjälle suuntautuneen hyökkäyksen aikana 1800-luvun alussa.

Tarina kutoo yhteen neljän aatelisen kohtalot jotka joutuvat tekemään erilaisia valintoja kaoottisessa maailmassa, jossa suuret mullistukset ovat ihmisen tahdon ulottumattomissa. Sota ja rauha on kuvaus hyväosaisen ihmisen elinolosuhteesta, toiveista ja vastoinkäymisistä.

Esityksen visuaalisesta suunnittelusta vastaa Nadja Räikkä ja äänisuunnittelusta Hannu Hauta-aho. Pukusuunnittelun on tehnyt Henna Mustamo. Esityksessä näyttelevät Antti Mankonen, Petri Mäkipää, Kaisa Sarkkinen ja Piia Soikkeli. Sota ja rauha sai ensi-iltansa Teatteri Telakalla 31.3.2015. Esityskertoja on tänä vuonna ollut yhdeksäntoista.

Ohjaaja Tuomo Rämön haastattelu esityksestä on luettavissa Teatteri Telakan www-sivuilla. Esityksestä on saatavilla myös harjoitusprosessin aikana koottua taustatietoa.

Esitykset Lainsuojattomat -teatterifestivaaleilla ovat perjantaina 4.9. klo 18:30 ja lauantaina 5.9. klo 12:45.