Juha Hurmeen Maailmankaikkeus käynnistää Teatteri Telakan kevätkauden 2015 ohjelmiston heti loppiaisen jälkeen. Maailmankaikkeus nähdään tammikuussa vielä viisi kertaa Tampereella. Helmikuussa esitys vierailee Kansallisteatterissa kahdella esityksellä.
Maailmankaikkeus sai ensi-iltansa Teatteri Telakalla 10.10.2014 ja kaikki syyskauden iltaesitykset olivat täysiä. Maailmankaikkeus kertoo sananvapaudesta ja sen puolustustamisesta. Sen keskiössä on kielitieteilijä ja filosofi Jaakko Juteini (1781 – 1855), jonka elämänvaiheita tuodaan näyttämölle totuudenmukaisesti ja kaunistelematta.
Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Juha Hurme. Esityksessä näyttelevät Antti Laukkarinen, Tanjalotta Räikkä, Kaisa Sarkkinen ja Piia Soikkeli. Esityksen musiikin on säveltänyt Arto Piispanen.
Seuraavat viisi esitystä Teatteri Telakalla ovat perjantaina 9.1.2015 klo 19:00, lauantaina 10.1.2015 klo 14:00, torstaina 15.1.2015 klo 19:00, perjantaina 16.1.2015 klo 19:00 ja lauantaina 17.1.2015 klo 14:00. Lippuja esityksiin voi ostaa Tiketistä.
Maailmankaikkeuden esitysten yhteydessä Teatteri Telakalla vierailee torstaina 15.1.2015 klo 21:15 Juhani Niemelän maailmankaikkeus. Tunnin mittainen monologi pohtii olemassaolomme kysymyksiä tieteellisten ja runollisten tekstien punoksena. Ohjauksesta vastaavat Juha Hurme ja Juhani Niemelä yhdessä. Torstain 15.1.2015 molempiin esityksiin on mahdollista ostaa yhdistelmälippuja Maailmankaikkeuden myyntitapahtuman sivun kautta.