Kuningatarleikit Midwinter Night´s Dream -festivaalin ohjelmistossa

Antti Mikkolan Kuningatarleikit nähtiin viime viikolla kolmella lisäesityksellä Teatteri Telakalla ja nyt esitys vierailee Tallinnassa. Kuningatarleikit nähdään huomenna ja perjantaina Tallinnan Linnateaterin Teatrifestival Talveöö unenägu -teatterifestivaalin ohjelmistossa kahdella esitysajalla; 10.12. klo 20:00 ja 12.12 klo 21:00. Festivaalin kansainvälinen nimi on Midwinter Night´s Dream, ja se on perinteisesti ajoittunut joulun ja uudevuoden väliselle ajalle.

Tallinnan Linnateatteri on vuodesta 2000 lähtien järjestänyt aina kahden vuoden välein teatterifestivaalia Midwinter Night´s Dream. Idea festivaalin tuottamisesta lähti liikkeelle Tallinnan Linnateaterin remontista, jonka ansiosta teatteri sai käyttöönsä uudet esitystilat, jotka soveltuivat loistavasti vierailuesitysten kutsumiseen keskelle Tallinnaa. Esitystilojen pieni koko pitää festivaalin intiiminä ja sen keskeinen tavoite on saada esitysten tekijät saapumaan ja lähtemään samaan aikaan, jolloin jää aikaa tekijöiden väliselle kohtaamiselle ja vuorovaikutukselle. Myös yleisölle tarjotaan mahdollisuuksia tavata esitysten tekijöitä esitysten lisäksi keskustelujen ja erilaisten työpajojen muodossa.

Festivaalilla on joka vuosi uusi taiteellinen vastaava, jolloin esitykset voivat olla vuosittain hyvin erilaisia. Vuosien varrella Midwinter Night´s Dream on tuonut Tallinnaan esityksiä hyvin laajalla skaalalla, aina psykologisista mestariteoksista arfikkalaisiin tanssiesityksiin ja saksalaisesta avant gardesta suomalaisiin Reko Lundánin arkipäivän tragedioihin. Vuosittain festivaalille on pyritty tuomaan esityksiä, joita ei ehkä muuten koskaan nähtäisi Viron teattereissa. Samalla on pyritty valitsemaan esityksiä, jotka voivat ilmaista jotain hyvin tunnistettavaa omasta kotimaastaan. Myös työpajat ovat muodostuneet yhä tärkeämmäksi osaksi festivaalia, ja sen kautta myös yleisö on päässyt tutustumaan useisiin tunnettuihin teatterintekijöihin.

Tänä vuonna Midwinter Night´s Dream on ajalla 8. – 13.12.2014 ja ohjelmiston teemaotsikko on ”Serious Games”. Festivaalin kuraattorina toimii vuonna 2014 Paavo Piik, nuoremman sukupuolven näytelmäkirjailija ja ohjaaja Tallinnan Linnateatterista.

Lue lisää festivaalista