Teatteri Telakka toivottaa uudet ja vanhat ystävänsä sydämellisesti tervetulleeksi kevätkaudelle 2017! Taas mennään! Pää pilvissä, jalat tukevasti maassa, vakavina ja riemumielellä kohti uutta!
Siinä päällimmäiset tunnelmat vuoden 2016 juhlahumun jälkeen. Valintamme vuoden teatteriksi 20-vuotissyntymäpäivien kynnyksellä oli vahva osoitus siitä, että teatterimme merkitys paikallisena, valtakunnallisena ja kansainvälisenä tekijänä on tunnustettu.
Haluamme jatkossa olla vieläkin notkeampia liikkeissämme. Haluamme tarjota katsojillemme puhuttelevaa ja omaäänistä teatteria, pitää rajat auki kansainvälisille virtauksille ja yhteistuotannoille, tuottaa kiinnostavia kantaesityksiä ja klassikoiden uustulkintoja sekä nostaa esiin uusia tekijöitä ja tekemisen muotoja.
Pyrimme taiteemme kautta katsomaan asioita tuoreista näkökulmista, näkemään paremmin ja oivaltamaan enemmän, itsestämme, toisistamme, ympäristöstämme ja kaiken tämän välisyydestä. Teemme kysymyksiä, ehkä ehdotuksia. Vastaukset jätämme jokaiselle itselleen.
Käsittelemme vierautta, pelkoa, valtaa, rakkautta. Puhumme rajoista, rajattomuuksista, esteistä, ennakkoluuloista ja myös historiasta ja politiikasta. Kerromme vaietuista asioista ja kohtaloista. Kerromme olosuhteista, joissa elämme ja olosuhteista jotka elävät meissä. Haluamme teostemme kautta muistaa ja muistuttaa, että emme ole täällä yksin vaan yhdessä jakamassa tätä olemassaoloamme.
Kevään aikana liikumme mielen, parisuhteen, seksuaalisuuden ja ekosysteemin rajapintojen kautta olennaisimpaan. Terve luonto ja ihminen osana kokonaisuutta.
Tammikuussa pääohjelmistossa jatkavat syksyn menestysnäytelmät Antti Mikkolan Ei voi auttaa, sori ja Juha Hurmeen Hullu. Kevätkauden uusi ensi-ilta When a Rainbow Is Black käsittelee toisenlaista kuvaa homoseksuaalisuudesta, seksuaali-idetiteetin rakentumisesta ja vahvistumisesta sekä myös seksuaalista väkivaltaa. Uutena aluevaltauksena tarjoamme yleisöllemme uutta virolaista näytelmäkirjallisuutta lukudraamana.
Vierailuesityksinä Telakalla nähdään helmi-maaliskuun taitteessa Anton Tšehovin Lokki sovitettuna kahdelle virtuoottiselle näyttelijälle. Vierailuvaihtona tarjoutuu tilaisuus nähdä Vapaan Teatterin Mikko Roihan ohjaus ja sovitus Falladan romaanista Yksin Berliinissä. Ja aivan kesän kynnyksellä pääsemme vielä ihmettelemään uutta independent-tuotantoa Korallin elämää.
Syksyn 2016 independent-tuotannoista Sinä ja minä Moskovan valoissa jatkaa ohjelmistossa tammi- ja helmikuun aikana kolmella lisäesityksellä.
Kevätkaudella Teatteri Telakan yleisötyö voimistuu ja osana %TAIDETTA –hanketta sekä laajenee entisestään uusien yhteistyökumppanien myötä.
Muutoksen tuulet puhaltavat teatterimaailmassa. Teattereiden nykyistä rahoitusjärjestelmää halutaan uudistaa. Erityisesti rahoituslain ulkopuolinen, vapaa teatterikenttä, johon Teatteri Telakkakin kuuluu, tarvitsee pikaisia toimenpiteitä elinolosuhteidensa parantamiseksi. Teatteri Telakka haluaa jatkossakin olla aktiivisesti mukana kehittämässä ja etsimässä ratkaisuja, joilla saadaan parannettua ammattiteattereiden toimintaedellytyksiä. Haluamme olla vaikuttamassa siihen, että yleisölle on tarjolla taiteellisesti ja yhteiskunnallisesti kiinnostavaa ja monipuolista ohjelmistoa myös tulevaisuudessa.
Kirkkailla taiteellisilla linjauksilla voi pienikin tehdä isosti.
Teatteri Telakka ry:n hallitus