Vuoden Teatteri 2016 -kilpailun voittaja on Teatteri Telakka. Palkintoperusteluissa todetaan, että tamperelainen Teatteri Telakka on luonut omanlaisensa teatterikonseptin, joka on toiminut elinvoimaisena jo 20 vuoden ajan.
– Juhlavuoden ohjelmisto on näyttö kaksikymmentä vuotta jatkuneesta määrätietoisesta työstä toteuttaa kansainvälisesti, kansallisesti ja paikallisesti merkittävää ja uutta luovaa teatteria, todetaan Suomen Teatterit ry:n julkaisemassa tiedotteessa.
Teatteri Telakka kiittää palkinnosta palkintoraatia, Tiketti Oy:tä ja teatterialan toimijoita.
– Olemme yllättyneitä ja iloisia valinnastamme vuoden teatteriksi, toteaa Teatteri Telakka ry:n puheenjohtaja Piia Soikkeli.
Kiitosten yhteydessä Soikkeli haluaa muistuttaa, että Teatteri Telakkaa pyöritetään pienillä resursseilla, toisin kuin ehkä luullaan.
– Meillä ei ole kuukausipalkattuja näyttelijöitä, eikä ole koskaan ollutkaan. Teatteri Telakalla työskentelee vakituisesti 1,75 henkilöä: yksi kokopäiväinen tuottaja ja tekninen vastaava 75 prosentin työajalla, Soikkeli tiivistää.
Pienistä resursseista huolimatta, taiteen laadusta ei tingitä. Teatteri Telakka toteuttaa kunnianhimoista ohjelmistoa paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.
– Teatteri Telakan toimintaa on kehitetty viimeisen kolmen vuoden aikana merkittävällä tavalla, sekä sisäisesti että ulkoisesti. Viime vuosien kansainväliset yhteistuotannot ovat suuntautuneet Viroon ja toinen niistä on palkittu näyttämötaiteen valtionpalkinnolla, Soikkeli sanoo.
Puheenjohtaja Soikkeli nostaa toimintaedellytysten mahdollistajiksi teatterin omat voimat, teatterin taiteellisen johtoryhmän ja taiteen tekijät.
– Miten tämänkaltainen toiminta on mahdollista 1,75 henkilöllä ja noin 300 000 euron vuosibudjetilla? Miten intohimo säilyy? Koska meillä on toimiva ja keskusteleva hallitus ja johtoryhmä, jota on ilo johtaa. Hallituksen määrätietoinen työskentely säteilee teatterin henkilökuntaan, meillä vieraileviin työryhmiin ja aina katsojille saakka, Soikkeli kertoo.
Teatteri Telakka omistaa palkinnon Suomen vapaille teatteriryhmille.
– Omistamme Vuoden Teatteri 2016 -palkinnon Suomen vapaille teatteriryhmille ja erityisesti sen kahdentoista toimijan kärjelle, jotka nauttivat yli 100 000 euron harkinnavaraista valtion tukea. Vapaa teatterikenttä on saatava ulos taloudellisesta kurimuksesta, Soikkeli vaatii.
– Vapaat teatteriryhmät ovat taistelleet riittävän kauan vakauttaakseen toimintansa tason. Vuosia sitten työnsä aloittaneet taiteilijat ovat pienryhmissään kehittyneet monialaisiksi osaajiksi, joille kuuluu palkka heidän tekemästään työstä, Soikkeli sanoo.
Teatteri Telakka haluaa kiitosten myötä kohdistaa tietoisuutta vapaan teatterikentän taloudellisesta tilasta myös kaupunkien suuntaan. Soikkelin mukaan yli 100 000 euroa valtion harkinnanvaraista tukea saavien vapaiden ryhmien kunnalliset avustukset tulisi nostaa vähintään valtion avustusten tasolle.
– Hyvät kaupungit! Tampereen kaupunki, Helsingin kaupunki, Lahden kaupunki ja Porin kaupunki – vetoan teihin. Kunnioittakaa meitä vuoden vapaita teattereita ja nostakaa tukemme tasolle, jolle ne olisivat kuuluneet jo kaksikymmentä vuotta sitten. Tiedän, että rahaa on. Sen sijoittelu on vain tahtotilasta kiinni. Vaadin ja pyydän teitä, sijoittakaa meihin! Soikkeli päättää.
Vuoden Teatteri -kilpailun voittajan valitsi raati, johon kuuluivat Vesa Tapio Valo, Tampereen Työväen Teatterin johtaja Maarit Pyökäri, Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki sekä Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtaja Tommi Saarikivi.
Vuonna 2016 palkintoa tukee Tiketti Oy. Raati ja Tiketti Oy luovuttivat palkinnon teatterialan palkintojenjakotilaisuudessa Thalia-juhlassa Espoon kaupunginteatterissa maanantaina 14.3.2016.
Teatteri Telakka on valtion rahoituslain ulkopuolella toimiva ammattiteatteri Tampereella, joka viettää 20-vuotisjuhliaan tänä vuonna. Juhlanäytelmä, Hassan Blasimin kirjoittama Digihattupeli, saa ensi-iltansa ylihuomenna keskiviikkona 16.3.2016.
Thalia-juhlassa palkittiin Vuoden Äänisäde –palkinnolla myös Teatteri Telakan tekninen vastaava Hannu Hauta-aho. Hän vastaa myös Digihattupelin äänisuunnittelusta ja musiikista. Hänen aikaisempiin töihinsä on kuulunut äänisuunnittelu ja musiikki esityksessä Sota ja rauha, joka vierailee huhti-toukokuussa Teatteri Jurkassa yhdellätoista esityskerralla.
Kiitämme kaikkia katsojia, tukijoita ja ystäviä onnitteluista!
Kuvassa Teatteri Telakka ry:n hallituksen jäsenet Sirke Lääkkölä (vas.), Piia Soikkeli, taustalla tuottaja Pertti Huovinen. Kuva: Kai Ansio.