Sota ja rauha Lainsuojattomat -teatterifestivaaleille

Teatteri Telakan Sota ja rauha on valittu Lainsuojattomat -teatterifestivaalien ohjelmistoon.  Sota ja rauha nähdään syyskuussa Lainsuojattomilla kahdesti 4. – 5.9.2015. Tällä viikolla esitys nähdään kahdesti OFF Tampereen ohjelmistossa. Sota ja rauha kertoo elämästä Napoleonin Venäjän hyökkäyksen aikana. Tarina kutoo yhteen neljän aatelisen kohtalot jotka joutuvat tekemään valintoja kaoottisessa maailmassa, jossa suuret mullistukset ovat ihmisen tahdon ulottumattomissa.

Esitys on Tuomo Rämön dramatisoima ja ohjaama tulkinta Leo Tolstoin samannimisestä klassikosta. Esityksen valmistamisessa on käytetty aineistona myös Tolstoin teoksia Tunnustuksia (1882), Kolme kuolemaa (1859), Lapsuus (1852) ja Nuoruus ja poikaikä (1854, 1857). Esityksen visuaalisesta suunnittelusta vastaa Nadja Räikkä, äänisuunnittelusta ja musiikista Hannu Hauta-aho, ja puvustuksesta Henna Mustamo.

Sota ja rauha sai ensi-iltansa Teatteri Telakalla 31.3.2015, ja se oli kevätkauden ohjelmiston pääteos. Sota ja rauha esitetään Tampereella yhteensä neljä kertaa ennen Lainsuojattomat -festivaalien esityksiä. Esityksistä kaksi on tänään alkavan Tampereen Teatterikesän aikana, lauantaina 8.8. klo 19:00 ja sunnuntaina 9.8. klo 14:00. Elokuun kaksi viimeistä esitystä ovat torstaina 27.8. klo 19:00 ja perjantaina 28.8. klo 19:00. Lippuja elokuun esityksiin voi ostaa Tiketistä.